perjantai 27. joulukuuta 2013

Pilvimuodostelmia

Pilvien maalaaminen tuntui jäävän ajatuksiin pidemmäksikin aikaa, sillä pilvimaalauksia syntyi joulun hetkinä pienin (20 x 20 cm), mutta kaksin kappalein. Ruisjauho-vesiseoksen siveleminen maalauspohjiin ennen työskentelyn aloittamista toi maalauksiin kolmiuloitteisuutta ja pintoihin hauskaa vaihtelevuutta. Olisikohan akryylivärien pikkuhiljaa aika siirtyä öljyvärien tieltä?




maanantai 23. joulukuuta 2013

Neljän vuoden projekti

Neljän vuoden pöytäprojektini valmistui vihdoin ja viimein! Aloitin pöydän päällystämisen noin nelisen vuotta sitten, mutta aika ei ole koskaan tuntunut riittävän valmistumiseen asti. Pöytä on kuitenkin uskollisesti seurannut minua kolmen muuton verran aina uuteen kotiin ja kärsivällisesti odottanut vuoroaan. 

Käytin pöydän päällystämisessä vanhaa englannin sanakirjaa ja kirpputorilta löytämiäni vanhoja ajan saatossa kellastuneita lehtiä. Kiinnittämisessä apuna toimivat vuorostaan Erikeeper-vesiseos sekä puolimattainen kalustelakka. Mikä onkaan mahtavampi tunne, kun saa pitkän projektin päätökseen? :)





torstai 19. joulukuuta 2013

Maanläheisiä sävyjä

Pari iltaa sitten tyhjä maalauspohja ja maalit tuntuivat taas kutsuvilta ja rupesinkin työstämään uutta maalausta. En ollut suunnitellut etukäteen lainkaan mitä tekisin, vaan päätin antaa vain pensselin ja mielikuvien viedä. Lopulta jälki alkoi mielestäni muistuttamaan sateista tai sateen jälkeistä taivasta ja toteutinkin maalauksen yläosaan pilvimuodostelman. Sataisikohan kohta jo lunta, niin saataisiin enemmän valoa myös maalauksiin? :)

 


Sateen jälkeen 40 x 50 cm

maanantai 9. joulukuuta 2013

Varaston löytöjä

Kävin eilen pitkästä aikaa kaivelemassa varastoa ja etsinnän tuloksena löysinkin kauan käyttämättöminä olleet huovutusvillat. Mukaan tarttui myös muita kauan unohduksissa olleita materiaaleja ja kannoinkin kaikki innoissani yläkertaan. Mietin pitkään, mitä niistä tekisin ja ideat vaeltelivat ajatuksesta toiseen. Lopulta villasta, huovasta ja pitsinauoista muodostui pieniä pussukoita, jotka voivat lämmittää talvipakkasilla vaikkapa kännykkää tai säilyttää uumenissaan joitakin pieniä tavaroita. :)





sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Muutos

Tästä taitaakin syntyä ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä. Nyt maalauksesta ja kaikenlaisesta käsillä tekemisestä jälleen innostuneena, ajattelin blogin olevan mukava tapa kerätä aikaansaannoksia ja ajatuksia johonkin yhteiseen paikkaan. Pari päivää sitten syntyikin pitkän tauon jälkeen alkutalven värejä maalaileva puumaalaus (40x40 cm). Pienestä onkin mukava aloittaa! :)