maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kokeileva korutyö

Koulu alkaa olla lopuillaan, mutta onneksi päätin valita viimeiseksi kurssikseni kokeilevan korutyön! Kurssin aikana tuli toteutettua mitä mielikuvituksellisempia koruja ja tehtävänannot olivat hyviä ja mielenkiintoisia. Pääasiassa saimme kuitenkin vapaat kädet korujen toteutukseen.

Yksi toteuttamistani koruista sai ideansa kokeilevan käsityön kurssin ajoilta, jolloin keksin kokeilla riisi-Erikeeper-massan tekoa. Nyt päätin tehdä kuitenkin useampia massoja ja lisätä niihin riisin lisäksi myös erilaisia siemeniä (pellavansiemenet), hiutaleita (ruishiutaleet) ja ryynejä (ohraryynit) tuomaan värejä ja rakennevaihteluita. Yhteen massaan lisäsin myös erilaisia helmiä. Lisäsin joihinkin massoihin Erikeeperin lisäksi myös huonekalulakkaa ja se tekikin massasta huomattavasti paremmin muovailtavaa. Muovailua helpotti myös käsien kasteleminen vedellä.

Tällä kertaa halusin luoda massoista helmiä, mutta muitakin muotoja tuli kurssin aikana kokeiltua. Lopputuloksesta tuli värikäs ja pinnoiltaan monipuolinen. Tämä kaulakoru herättäisi ehkäpä ainakin lintujen huomion ulkona kävellessä? :) Muita kurssin aikana toteutettuja koruja tulossa blogin puolelle myöhemmin!











2 kommenttia:

  1. Hauska! Tuli heti mieleen kokeileva käsityö ja riisipallerot! :D Luovaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän se idea sitten lähti ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)